Pari ja - lähisuhdeväkivalta
Pari - ja lähisuhteissa esiintyy fyysistä ja henkistä väkivaltaa. Fyysinen väkivalta on helpompi tunnistaa, koska se on konkreettista ja siitä jää usein jälki. Henkinen väkivalta kyllä tunnistetaan, mutta siitä puhutaan jostain syystä eri tavalla kuin fyysisestä väkivallasta. Henkistä väkivaltaa siedetään jostain syystä kauemmin pari - ja lähisuhteissa kuin fyysistä väkivaltaa, vaikka se on yhtä traumatisoivaa kuin fyysinen väkivalta.
Henkistä väkivaltaa ovat mm. toisen alistaminen, halveksunta, elämisen ja liikkumisen rajoittaminen, sairaalloinen mustasukkaisuus,toisen kontrollointi, taloudellinen väkivalta ja kiristäminen erilaisilla asioilla, näin muutamia mainitakseni. Myös lemmikkieläimiin voi kohdistua väkivaltaa. Miehet sekä naiset käyttäytyvät väkivaltaisesti pari- ja lähisuhteissa.
Miesten väkivalta on vallankäyttöä ja naisten väkivalta on usein suhdeongelma. Miehen käyttämään väkivaltaan liittyy uhka. Väkivaltaisesti käyttäytyvän miehen arka kohta on häpeä ja naisen syyllisyys. Mies turvautuu väkivaltaan tullessaan häväistyksi.
Kukaan meistä ei synny väkivaltaiseksi. Aggressio on eri asia. Aggression tarkoituksena on suojata meitä joissakin elämän tilanteissa tai aggression voimalla voimme saada tehtyä jonkun asian hyvinkin ripeästi. Ihmisen on vaikea muuttaa luonnettaan mutta omaa käytöstämme voimme yrittää muuttaa. Olennaista on myös se, että miten me käsittelemme psyykkisesti mielessämme vihan ja raivon tunteita, toisin sanoen "Aina ei pidä saada näyttää miltä juuri nyt tuntuu". Psykoterapeuttina minun on vaikea hyväksyä selitystä, jossa vedotaan siihen, että "Mulla vaan napsahti päässä, tai "Mä vaan kilahdin". Näissä tapauksissa on syytä täyttää silloin se ns.tila, eli mitä tapahtui ennenkuin väkivaltainen käyttäytyminen alkoi.
Psykoterapiassa pitäisi olla useampi formaatti miten käsitellä väkivaltaa. Väkivaltaisesti käyttäytynyt tietää kuitenkin aika usein tehneensä väärin. Väkivaltaisesti käyttäytynyt ihminen on myös kriisissä, ja tässä kohtaa voi olla hyvä puhua asiasta pitempään hieman epäsuorasti.
Paripsykoterapiassa on hyvä tavata yksin sitä henkilöä, joka on pari - tai lähisuhteissaan väkivaltainen. Yksilökäynneillä yritetään varmistua siitä, että mahdolliset paripsykoterapiakäynnit eivät lisää tai voimista väkivaltaista käytöstä kotona. Psykoterapian ei ole tarkoitus olla "katumusharjoitus" tai "leijonan kesyttämistä" johon väkivaltaisesti käyttäytyvä asiakas tulee, vaan istunnoissa pitäisi olla mukana myös ne ihmiset jotka kärsivät väkivallasta tai joutuvat konkreettisesti sen kohteeksi. Paripsykoterapia tilanteeseen on tärkeää yrittää luoda turvallinen ilmapiiri, vaikka välillä väkivaltaisesti käyttäytyneen onkin vaikea kestää kuulla, kun puoliso kertoo terapiassa asioita "minusta minulle".
Väkivaltaiseen käytökseen voi olla monia syitä. Päihtyneenä väkivaltaisen käyttäytymisen riski suurenee huomattavasti. Alkoholi toimii usein stimulanttina väkivallan teoille, johon on yhdistynyt kuormittava elämäntilanne. Kokemukseni mukaan miltei kaikki asiakkaistani, jotka ovat itse käyttäytyneet väkivaltaisesti, ovat itse joutuneet väkivallan kohteeksi, nähneet väkivaltaa tai ovat eläneet väkivaltaisessa parisuhteessa tai kasvuperheessä, jossa ovat nähneet ja kokeneet vanhempien väkivaltaisen parisuhteen tai ovat tulleet muutoin kaltoin kohdelluiksi lapsina omien vanhempiensa taholta. Valitettavasti vanha terapeuttinen sanonta pitää aina välillä paikkansa, "Kun aallot lyövät eteenpäin, mutta ne lyövät myös taaksepäin", eli voidaan puhua ylisukupolvisesta traumatisoitumisesta. Lohduttavaa on kuitenkin se, että väkivaltaisen käyttäytymisen voi saada katkaistua.
Paripsykoterapian kontekstissa fokukseen nousee turvallisuudesta puhuminen pari - ja lähisuhteissa. Toisin sanoen miten turvallisuuden tunne voisi lisääntyä pari - ja lähisuhteissa, ja mitä väkivaltaisesti käyttäytyvä olisi valmis tekemään, jotta turvallisuus lisääntyisi pari - ja lähisuhteissa?
Väkivalta on aina traumaattinen kokemus tekijälle, uhrille ja lähipiirille.